syyskuuntuntuisina hellepäivien iltoina istun parvekkeella varpaat viltin sisässä, kyyneleet tulvivat yli, mekon kaulukselta aurinkoihottumalle
miten samalla voi olla niin onni ja ikävä
yöt, jolloin hengittäminenkin on liikaa aamut, joina mietin ruuhkabussissa miten kuiskaus kulkisi iholla
Rohkeus on ainoa mitä meistä jää
