Kun on saanut ikävöitäväkseen II

kun on saanut ikävöitäväkseen
kodin ja kaiken valossa paljaan
ihmiset joiden kanssa on hyvä
tietää enää
että vielä minä palaan

Elämä (ihan vaan onnesta)

toivoa uskoa unelmoida
nauttia nauraa rakastella
juopua välittää uskaltaa
suudella hullutella ikävöidä
onnistua itkeä hidastaa
rakastaa

Arkistojen kätköistä: 2

Vähän naurattaisi
pelkästään siksi
miten katseesi
kulkee
ja vappu kuplii
minussa

Torstai-iltaisin

nauramme yhdessä ja keskityn vain näyttämään mahdollisimman hyvältä,
eikä kukaan jälkeenpäin tiedä
miten tärkeitä
pieniä hetkiä
tapahtuu joka sekunti

ja siksi minulle tuli kiire
kesken Kiasman kolmannen kerroksen
kirjoittaa ylös kaikki se mitä muistan sinusta

ja ennen kaikkea itsestäni

ja miten mustavalkoista kaikki voikaan olla
niinä pieninä hetkinä
kun ei ole olemassa oikeaa tai väärää
On vain iho ihoa vasten

CXLIV

avasin silmät
ehkä ensimmäistä kertaa
neljään ja puoleen
kuukauteen
ja muistin

miltä tuoksuu
toukokuu

CXVIII

en ole varma
onko tämä kaikki kauneus
ollut ympärilläni aina
vai olenko vain
avannut silmäni
uudelleen

LXXIX

Sano
sano etten minä kuvittele

sano että et ole tuollainen
vain kohteliaisuudesta

LXXVII

Maailma on sama meille kaikille
pitäisi vain avata silmät
ja katsoa

LVII

Haluan pienen vuokrarivarikolmion
keittiönpöydälle Marimekon vahakankaan
ja ison teevedenkeittimen leivänpaahtimen asuntolainan perheauton
ammatin ja palkkaa

Haluan hirsitalon rinnetontille ja
jonkun jonka kainalossa katsoa
kympinuutiset urheiluruudut ja Petri Takalat ja tapella
siitä kenen vuoro on imuroida
tai vaihtaa vaippa krotiilipotkupukuiselle pikkuiselle

Mutta en halua kasvaa aikuiseksi isolla A:lla

Näin kai sen pitää mennä

Nimesi
on enää arpeutunut haava lapaluussani,
siinä vasemmassa.

Muistan kyllä kaiken
(ja miten voisinkaan unohtaa)
mutta uusi elämä
                                  jälleen kerran

odottaa kulman takana
ja sinä tunnut yhä vain katoavammalta.

XXVII

jos jotain,
niin minä olen oppinut,
ettei haaveilematta
voi ikinä
täyttää toiveitaan.

XXIV

Rakastan niitä aamuja
kun saa loputtomiin juoda teetä
ja katsella koivujen vihreitä lehtiä.

Rakastan niitä hetkiä
kun muistan
miten pehmeät kädet sinulla on
ja sanot
että tämä ei ole leikkiä.

Rakastan sitä pimeyttä
joka kätkee kaiken epävarmuuden
eikä ole muita kuin sinä.

Henkinen lokakuu

ikävää ja tylsyyttä
syksyä, joka on varpaat märissä lenkkareissa ja muistoja (niitä joita ei pitäisi muistaa)

sitä minä en kaipaa

Tahtoisin silti olla taas jotain
kirjoittamalla
silloin, kun tekstiä tulee korvistakin
ja ajatukset lentävät

ja niihin ajatuksiin voi kasata kaikki maailman mietteet
ja olen viisas ja järkevä ja maailman kuningatar,
kunnes marraskuu tulee taas loppuun.