CCXLI

aamulla
kosteat silmäkulmat muistaa
mihin ilta loppui
mistä alkaa ikävä

CCVII

ei näillä kyynelillä
mitään syytä ole

joskus niitä vain on enemmän kuin sanoja

Riippuvuustarkastelu

sä nukahdat ensin
mun haarniska alkaa säröillä
kuin tuhkimon raukeava taika

ahdistan kyyneleet poskihampaisiin,
lakanan nyrkkiin
rutistan sun kättä kuin oisit katoamassa
unimaailmaan

voiluojaettäpelkään

aamuyöllä herään sekaviin uniin
ja sä olet edelleen siinä

CLXXXII

olen jälleen alkanut
leikellä lehdistä sanoja
itkeä iltaisin
ikävää ja vähän pelkoakin

vaikka useimpina aamuina
olen silti alkanut hymyillä

CLXXIX

Ja sitten tulee ilta
jolloin luulet kaiken olevan ohi

ilta jolloin
ikävä iskee lujimmin

CLVI

Keväällä kaikki on kaunista,
ikäväkin

En vain ole varma
haluanko muistaa vai unohtaa

kyyneleet päättävät puolestani
ja koivut ovat vihreitä niin kuin silloinkin.

CXXXVIII

Ikävä on sitä
että nojaan seinään
pysyäkseni pystyssä
ilman sinua.

CXXXIV

Tuuli syöpyy luihin ja ytimiin asti
hartioista
jotka vielä muistavat
sormiesi pehmeät painaumat.

Näkymätön

En enää tiedä
missä olen eniten hukassa

en ole kokonainen missään,
minua ei näy

eikä sinuakaan.

CXX

Pakkaspäivissä on lohdullista
ettei kukaan kiinnitä huomiota
kun silmissä kimmeltää
muutama pisara liikaa

ja raidat jäätyvät poskiin kiinni.

CXV

tänään makasin sängyssä puoleen päivään
puristin sulta tuoksuvaa tyynyä
ja kielsin kyyneleitä tulemasta

pakotin itseni uskomaan
että meille on kirjoitettu
onnellinen loppu

Ikävän mittari:

ne sekunnit
muiston ja
kivun välillä.

LXXIII

se surullisen kuuluisa norsu
kasvaa lasikaupassaan ainakin kolminkertaiseksi
kun me nukumme samassa huoneessa
eri sängyissä

LXX

Pimeinä yksinäisinä iltoina
muistan vaan sen
miten piirsit kielenkärjelläs mun lapaluut taas näkyviksi

tuu piirtämään mut taas henkiin
ennen kuin hukun tähän peittoon joka on tehty kahdellle

LXIX

seison niin lähellä sinua
että voisin koskea, halata, silittää
painaa huulet sun korvan juureen
nostan jo kättä tarttuakseni susta kiinni ennen kuin menet

--ja minä olen sama kuin kipu, ikävä.

LXVII

Maailma on niin kaunis
että kirvelee katsoa

keltaiset vaahteranlehdet vasten pilvetöntä taivasta,
tulet mieleen
koska kanssasi kaikki näytti vielä kauniimmalta,
ja kanssasi muistin
miten arvaamatonta elämä on,
opetit minulle miten ei murehdita eilisiä tai huomisia,
kunpa muistaisin edes puolet niistä ohjeista
joita annoit aamuviiden tienoilla, kun kumpikaan ei ollut varma
näimmekö vain samaa unta--

jo lakastuneita lehtiä harmaalla asfaltilla,
kävikö niille kuten meille?

LIII

Olen halkeillut maljakko
joka pysyy kasassa
jos ei tuule

kunpa joku tulisi
ja liimaisi minut ehyeksi

XLVII

Aurinkolaseilla on hyvä luoda
illuusio:
kaikki on hyvin,
siristelen silmiäni vain valon takia,
raidat poskillani
ovat vain harhoja

olen jäljiltäsi vain vähän palasina.

XLV

Kävelen
porras kerrallaan

jokainen vie minua
kauemmas sinusta
ja en haluaisi mitään muuta
kuin huutaa
että käänny nyt saatana takaisin.

XLIII

Joskus
(kun puut piirtyvät harmaata taivasta vasten
vauhtiviivoina
ja vaunussa tuoksuu tupakka)
mitkään muut muistot
eivät tunnu todemmilta
kuin sinä.