LXVII

Maailma on niin kaunis
että kirvelee katsoa

keltaiset vaahteranlehdet vasten pilvetöntä taivasta,
tulet mieleen
koska kanssasi kaikki näytti vielä kauniimmalta,
ja kanssasi muistin
miten arvaamatonta elämä on,
opetit minulle miten ei murehdita eilisiä tai huomisia,
kunpa muistaisin edes puolet niistä ohjeista
joita annoit aamuviiden tienoilla, kun kumpikaan ei ollut varma
näimmekö vain samaa unta--

jo lakastuneita lehtiä harmaalla asfaltilla,
kävikö niille kuten meille?