Lopulta on varsin kummallista,
mitkä asiat kaikista vuosista muistaa:
pakkasesta harmaan maanantai-illan kaupunginkirjaston portailla,
sen Satamakadun kevään, kun ajan kuluminen tuntui vain myytiltä,
miten sun korvalehdet oli usein kylmät poskea vasten,
taivaanrannan tai ruohikon joltain satunnaiselta sunnuntailta.
Lopulta sitä muistaa niin kummallisia asioita,
sun sormenpäiden painon niskahiusten lomassa.
kai se on siunaus
että on paikkoja
joista saa yhä mukaansa sen tietyn
haikeuden
että jotain oli
puoliyö ja kaihon värinen taivas
enemmän elämässä kai kaduttaa ne tekemättömät asiat
ne asiat
puolikkaiksi jääneet halaukset
laiturilla juomatta jääneet aamukahvit
suutelemattomat hyvät yöt
katso vielä kerran
kaikki kai me ollaan vähän vinksallaan,
kuka mihinkin, keneenkin
-
mietin vain että mitä sinä meistä muistat
On jo maaliskuu
makuuhuoneen varjot lankeavat oudosti
pidän itse itseäni kädestä
illoissa kesän valo
Ehkä tänä keväänä jään henkiin
tässä talossa
tuoksuu kodilta ensimmäistä kertaa
joulupöytäliinassa on vielä mummola
olen mieluummin
se joka jää
vaikka lähtisin
elokuun iltoina keitän kupin teetä,
muistoilla maustettua
ja luen peiton alla runoja,
ajattelen sinua
ja miten vapaus kutiseekaan jalkopäässä
kun ymmärrän
että joku toinen kirjoitti jo minusta,
kirjoitti valon vesipisarat ja
ikävän
että eilinen vieressä ei tekisi enää kipeää
Kesä ei koskaan ehtinyt meille
joille hämärä oli hiljaista ja lehdet irtosivat puista
minulla on nyt
yöttömien öiden kesäillat ja farkkujen vasemmassa takataskussa
erään rakkauden sirpaleet
jotka löytäjä saa pitää
Mikään ei tunnu miltään,
ei läpäise tätä selviytyjän kuorta
paitsi kaunis ilta-aurinko, joka valuttaa ne kolme kyyneltä
joita sinä enää et
Vielä sittenkin
kun olen vanha ja väsynyt
toivon muistavani
lämpimänväriset yöt,
ihon ihoa vasten,
ja sielut,
sydämet sylissäni