Suhdehorisontti

sinä iltana
itkin kaikki menneet
ja tulevat

ja silti sinä
pysyit

CCXXX

marraskuu,
olet muistoja joita ei pitänyt olla
ikävä joka kirvelee enää
herätyskellon hämärässä

marraskuu,
edelleen valmiina kätkemään
puolet kaikesta kivusta
kaikki kyyneleet

CCXXVII

Tyhjiä iltoja tarvitaan
siksi että saisimme olla
juuri niin
juurineen
r i k k i

että totuus
ja toivo nostaisivat
sen mikä ei illalla vielä huomiseen uskonut

Carmina tibi III

I
tule
ole
rakasta

II
sulla oli kylmät varpaat
etkä millään olisi malttanut irrottaa huuliasi
mulla vähemmän iltoja itkettävänä,
sisältä jäätävää ikävää

III
Et tiedä
miten paljon olet rikkonut

CLXXXIX

Kun mä olin pieni mulle sanottiin et haavan parantuessa
iho muuttuu siltä kohdalta kovemmaksi

mutta kukaan ei kertonu
että sydämelle käy niin myös

CLXXIX

Ja sitten tulee ilta
jolloin luulet kaiken olevan ohi

ilta jolloin
ikävä iskee lujimmin

CLXXVIII

Mun sydän on niin saatanan vereslihalla,
että älä tule lähemmäs

sorry. (enkä tiedä pyydänkö enemmän anteeks iteltäni
vai sulta.)

CLXXIV

mä voin hymyillä
ja flirttailla ja nukkua
toisen kainalossa

mutta
Halla ja etelätuuli
saa mut puristamaan
ostoslistan nyrkkiin

nukkumaan mennessä
puren peukaloon punaiset jäljet

CLXXIII

taidan silti itkeä enemmän
                 itseäni
kuin meitä

älä ota henkilökohtaisesti

CLXXI

juoksen vapaana,
edelleen sillä yhdellä suoralla
kyyneleitä pakoon

illalla kietoudun peittoon ja
liimaan kädet kylkiin
että muistaisin
mihin minä
lopun

ja mistä alkavat muistot

CLIV

Nukun poikittain parisängyssä
kylpytakki yllä

tyhjät viikonloput
ovat liian kylmiä
yöpuvun pukemiseen.

CXLVII

Vaikka mun paita näyttää siltä
kuin olisin kolmannella kuulla raskaana,
yks aamu mä istuin bussiin ja tajusin
miten paljon oon oppinu.

CXLVI

Ahdistus ja kevään haju
lyövät keuhkot kasaan

kiihdytän askeleita
ettei muistosi
saisi minua
kiinni

Käsi

Psykologian tunnilla kerrottiin
että ihminen tarvitsee kosketusta
ja uutisen mukaan suomalaisten pitäisi koskettaa toisiaan useammin

ja silti
saattaa kulua
viikkokausia

niin etten elä
kun kukaan 

ei ole tekemässä minua eläväksi.

CXLIII

Aurinko on raaka
ja julma
ja

se näyttää
miten kaipuu               kipu
kiinnittyy
seiniin
eikä sitä pestä pois
häikäistyneimmiltäkään
kasvoilta.

CXXXVIII

Ikävä on sitä
että nojaan seinään
pysyäkseni pystyssä
ilman sinua.

Eniten pelkään unohtamista

Unohtamisen ja muistamisen raja
on
niin hiuksenhieno
että tunnistan vain sen
miten sattuu.

CXXXVI

Illat ovat valoisampia
mutta öisin on
maaliskuukin vielä
synkkä

Puristamme toisiamme kuin hukkuisimme,
me molemmat muistamme edelleen
miten aamuyön valon raja
lyö kaiken säpäleiksi

Jos vielä
tämä suudelma
jotta muistaisin

ja jotta et luulisi
olleesi yhdentekevä

CXXXIV

Tuuli syöpyy luihin ja ytimiin asti
hartioista
jotka vielä muistavat
sormiesi pehmeät painaumat.

Näkymätön

En enää tiedä
missä olen eniten hukassa

en ole kokonainen missään,
minua ei näy

eikä sinuakaan.