LXXIX

Sano
sano etten minä kuvittele

sano että et ole tuollainen
vain kohteliaisuudesta

Kieroutuneisuuksia:

Sen tietyn
vihan toinen puoli
on aina
rakkaus.

Totuuksia, rakkaani

Kaksi rikkinäistä
eivät ikinä muutu
yhdessä ehyeksi

vaikka miten uskoisi, toivoisi, rakastaisi,
sielujen säröt eivät osu
yksiin,
vereslihalla olevat arvet
eivät parane kun laittaa silmät kiinni
ja suutelee ikuisuuden ja toivoo

vasta kaksi ehyttä
voivat olla yhdessä kokonaisia

LXXVII

Maailma on sama meille kaikille
pitäisi vain avata silmät
ja katsoa

LXXV

Harhailen
ilman karttaa ja kompassia
sotkeudun sanojesi takkuiseen verkkoon
hukun omiin loputtomiin toiveisiini,

vastaisin
vaikka soittaisit kahdelta yöllä

LXXIII

se surullisen kuuluisa norsu
kasvaa lasikaupassaan ainakin kolminkertaiseksi
kun me nukumme samassa huoneessa
eri sängyissä

LXX

Pimeinä yksinäisinä iltoina
muistan vaan sen
miten piirsit kielenkärjelläs mun lapaluut taas näkyviksi

tuu piirtämään mut taas henkiin
ennen kuin hukun tähän peittoon joka on tehty kahdellle

LXIX

seison niin lähellä sinua
että voisin koskea, halata, silittää
painaa huulet sun korvan juureen
nostan jo kättä tarttuakseni susta kiinni ennen kuin menet

--ja minä olen sama kuin kipu, ikävä.

LXVII

Maailma on niin kaunis
että kirvelee katsoa

keltaiset vaahteranlehdet vasten pilvetöntä taivasta,
tulet mieleen
koska kanssasi kaikki näytti vielä kauniimmalta,
ja kanssasi muistin
miten arvaamatonta elämä on,
opetit minulle miten ei murehdita eilisiä tai huomisia,
kunpa muistaisin edes puolet niistä ohjeista
joita annoit aamuviiden tienoilla, kun kumpikaan ei ollut varma
näimmekö vain samaa unta--

jo lakastuneita lehtiä harmaalla asfaltilla,
kävikö niille kuten meille?