Sivut

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Henkinen lokakuu


ikävää ja tylsyyttä
syksyä, joka on varpaat märissä lenkkareissa ja muistoja (niitä joita ei pitäisi muistaa)

sitä minä en kaipaa

Tahtoisin silti olla taas jotain
kirjoittamalla
silloin, kun tekstiä tulee korvistakin
ja ajatukset lentävät

ja niihin ajatuksiin voi kasata kaikki maailman mietteet
ja olen viisas ja järkevä ja maailman kuningatar,
kunnes marraskuu tulee taas loppuun.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Aamut


”Joka aamu on uusi mahdollisuus”
sanoit joskus,
ja minä hullu uskoin.

Nyt tiedän,
että joka aamu
minun täytyy aloittaa alusta
-      unohtaa uudelleen –


Joka aamu minun täytyy uudelleen
uskoa että näin on paras

ja muistaa vain ne hetket,
jotka ovat liian hyviä unohdettaviksi.

XIII

Kaikki on helpompaa
kun on pimeä
ja olet lähellä

ja maailma on kokonaan ulottuvillamme

käheä äänesi soi kaikuna korvissani
eikä minun tarvitse tulkita

öisin olen maailman valtias, 
vaikka tiedäthän sinä ystäväni, ettei mikään ole enemmän väärin
kuin 05.10 herätä ja tajuta

ettei mitään enää ole.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Yksin

tähdet ovat vastaus korkeammalta
mutta ne eivät kerro,
mitä minun pitäisi tehdä



en kadu mitään                                       
mutta et siltikään ole siinä


enkä minä voi sitä muuttaa


en halua olla vastuussa
rikkoutuneista sydämistä


en halua sanoa
että näin ei voi jatkua


koska elämä aina jatkuu

-


tahtoisin kertoa sinulle
että elämässä ei ole syyllisiä


on tapahtumia
ja niitä joiden ei olisi pitänyt tapahtua

ikävä ja kaipuu
ovat syyttömiä

ja siksi minä kaipaan sinua

-

torstai 3. huhtikuuta 2014

XI


kun joskus oikein
vihaa
rakastaa


on yksin itsensä kanssa

se pelottaa, koska sinä olet kaukana

-


meillä on vuodenajat, koska vaihtelu virkistää
oletko sinä kaukana, koska vaihtelu virkistää


oletko jättänyt minut yksin, koska vaihtelu on ihmiselämän tyhmimpiä tekosyitä

-

tiistai 25. maaliskuuta 2014

X

Tänään
huudatan Eppuja niin kovaa
että ikkunat helisevät



laulan mukana ja kuvittelen
että kuulet sen
miten

joka päivä ja joka ikinen yö

olet mielessäni
enkä tietenkään itke
sillä kaikkea ei vain voi ymmärtää

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

IX

Kun taivaan esirippua vedetään sivuun
lehtien reunoilla enkelten kyyneleet


kiiltävät

heijastavat
silloin minä kaipaan sinua.

torstai 13. maaliskuuta 2014

VIII

--

vedän peiton päällemme,
se on kuin taivas                          maailmamme rajana
ja sinun vieressäsi olen turvassa

--

kädet ympärilläni
kasvot hiuksissani
iho ihoa vasten


enkelten kyyneleet satavat päällemme

iholla harakanvarpaita

--


lehden värit
tahtoisin näyttää
sinulle
kertoa, miten
kauniita ne hämärässä hohtaen ovat
mitä muistoja
ne herättävät

sillä vaikka meillä oli juhannus

syksy on ihmeitä täynnä

sinä et tiedä niistä mitään

voisin
kertoa, näyttää, koskettaa
tahtoisin nähdä                                                               sinut

--

  
On varmasti ihan okei selata ikivanhan Camp-nanon palasia, vaikka pitäisi lukea.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

VII

Kirjoitan niin usein vihasta ja inhosta
että tänään en tiedä mitä sanoa



sillä onni saattoi juuri kulkea ohitse
enkä osaa huutaa sitä pysähtymään
Ja Jenni Vartiainen kuulostaa kauniilta,
koska kolmelta radiosta kuuluu vain
maailmansotamuistelmat,
joista en ymmärrä hölkäsen pölähdystä
ja sinä väität sen olevan mielenkiintoista



Kirkkaita tähtitaivaitakin näkee niin harvoin,
että muistan kyllä onnen kulkeneen
tästä läheltä
vaikka muuta ei jäisikään jäljelle

lauantai 1. maaliskuuta 2014

IV

Sinistyvä ilta on minun tilaisuuteni
alkaa elää,
ottaa kiinni
siitä pienestä harmaan todellisuuden hiussortuvasta

joka kurittomasti karkailee ja saan juosta,


tänä iltana kaikki on sinistä.