CCXXXV

muistatko vielä
sen illan
kun sormissasi oli tähtitaivas
ja hämärässä satoi henkäyksiä

Suhdehorisontti

sinä iltana
itkin kaikki menneet
ja tulevat

ja silti sinä
pysyit

CCXXXIV

ikävä on vieläkin
sama
vaikka sinä enää et

CCXXXIII

sanovat että kaikilla
on oikeus tulla unohdetuksi

meilläkin?

CCXXXII

jätitkö sormenjälkesi minuun
että löytäisit takaisin perille

CCXXXI

Sellaisille joita sanat koskettavat
jotka näkevät ensilumen joka aamu,
uskovat riittävän hyvään
ja joita hymyilyttää syyttä
en toivo
yksinäisiä lakanoita

vaan
kunpa joku koskettaisi
kuin runo ennen puolta yötä
yhtä hitaasti
yhtä kevyesti

tarkoituksella

CCXXX

marraskuu,
olet muistoja joita ei pitänyt olla
ikävä joka kirvelee enää
herätyskellon hämärässä

marraskuu,
edelleen valmiina kätkemään
puolet kaikesta kivusta
kaikki kyyneleet

CCXXIX

voiko olla pieniä tunteita,
yhden illan
ehjempi minä

CCXXVIII

Haluaisin soittaa ja varmistaa
onko sielläkin
hämäriä aamuja, jolloin
hetket on pitkiä
ja ikävä?

Onneksi on

hitaasti nousevissa aamuissa vielä kaikki toivo
syksynpunaisia lehtiä jaloissa
vielä paljon kerrottavaa

                 vähän sanoja

tähtitaivaita ja niiden alla ihmisiä

jotka hengittää samaan tahtiin