Ristiriita

Kyllähän me voidaan kuvitella
ihan mitä tahansa
kaikki ei vaan voi olla totta yhtä aikaa

CCLXXIV

kaikkeen uskot, kaikkea toivot,

voi rakas kun antaisit välillä vaan olla
elämä seuraa kyllä

CCLXXIII

se että huolehdit kaiken, kaikesta ja kaikkea
ei tee maailmaa valmiiksi

CCLXXII

Lopulta on varsin kummallista,
mitkä asiat kaikista vuosista muistaa:
pakkasesta harmaan maanantai-illan kaupunginkirjaston portailla,
sen Satamakadun kevään, kun ajan kuluminen tuntui vain myytiltä,
miten sun korvalehdet oli usein kylmät poskea vasten,
taivaanrannan tai ruohikon joltain satunnaiselta sunnuntailta.

Lopulta sitä muistaa niin kummallisia asioita,
sun sormenpäiden painon niskahiusten lomassa.

CCLXXI

vielä tulee aika
jolloin tästäkin kaikesta on jo vuosia,

joista olet selvinnyt

Asioita, jotka tekevät hetkittäin erittäin onnelliseksi

- puhtaiden lakanoiden tuoksu
- kotioven sulkeminen selän takana työpäivän jälkeen
- viesti ystävältä
- ilma sateen jälkeen
- normaalista poikkeava kävelyreitti tutussa ympäristössä

CCLXX

Miksi idiootteja on
aina eniten ikävä

ja miksi niin pienet seikat saavat valokuvasi näyttämään
niin hyvältä, tutulta, kaikelta

CCLXIX

silitä
silitä hiusrajaa, pehmeää
ihoa niskassa

välillä on kuin kannattelisit päätä puolestani,
puolet vähemmän huolta

CCLXVIII

Rakas,
tietäisitpä:

- miten rohkea olet (älä pelkää niin paljon)
- miten elämä kuljettaa ja unelmat voivat toteutua
- että aina voi nukkua päiväunet tai soittaa kotiin
- on myös asioita, jotka eivät ole sinun syysi
- miten ok on sanoa "ei" (ne väärät eivät rakasta sinua yhtään enempää, vaikka sietäisit aivan kaiken)
- ja tarpeellista sanoa "olet tärkeä"
- h e n g i t ä ,

sillä kaikki kuitenkin järjestyy.

CCLXVII

syyskuuntuntuisina hellepäivien iltoina
istun parvekkeella varpaat viltin sisässä,
kyyneleet tulvivat yli,
mekon kaulukselta aurinkoihottumalle

miten samalla voi olla niin onni ja ikävä